torstai 13. kesäkuuta 2013

Ensimmäiset mökkiaamut


Kyllä se jonkinmoista konkreettista irtautumista näköjään vaati tämä lomatunnelmiin pääsy. Sen kauemmas ei kuitenkaan tarvinnut lähteä kuin mökkiverannalle. Ilta-auringossa ja lintujen laulussa se mun mieleni parhaiten lepää.

Tuolta löytyi juuri passeli runokuvasikermä kuvaamaan kesän ensimmäisen mökkisession herättämiä tuntoja.

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Vapaus!


Heippa hei lukujärjestykset, aikataulut ja aamuheräämiset. Nähdään taas joskus ikuisuuksien päästä!

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Pilvinen, hieno lauantai



Mainion kevätsiivon ja parvekepuunauksen, ystävien ja yllätystapaamisten täyteisen lauantain kruunasi paras mahdollinen ääniraita, rakkaan suosikkiyhtyeen kovasti odottamani uutuuslätty. Onnentäyteinen päivä päättyi vielä komeasti koko päivän taivaalla roikkuneiden pilvimassojen iltakonserttiin.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Kevättä tossuissa

Lenkkaribuumi ehkä meni jo,  mutta väliäkös sillä. Löysin vihdoin niin nätit retroraitatossukat, että  ajattelin kehdata yhdistää ne vähemmän sporttisenkin yläosankin kanssa. Nyt ulos ja aurinkoon!

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Muumittomuudesta



Sain ensimmäisen muumitetun mukini vissiin ylioppilaslahjaksi.
Sitä seurasi yhäti kiihtyvä muumi-invaasio: 2000-luku täytti mukikaappini Nuuskamuikkusilla, Haisuleilla ja Hattivateilla. Eikä siinä mitään, somiahan nuo salaperäisen laakson asukit ovat.

Kuluneen kevään aikana aloin kuitenkin vähitellen väsymään noihin alituisesti silmiäni häiriköiviin aamukahviseuralaisiin. Ongelma oli vain noiden Franckin suunnittelemien kipposten ultimaattinen käyttömukavuus: siitä en missään nimessä olisi halunnut luopua.

Onneksi synttärilahjakeiju kuuli huoleni ja pelasti tilanteen. Aamuhetkieni visuaalinen rauha on nyt taattu.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Aurinkoinen

Keittiömme istuinvalikoima täydentyi hiljattain sopivasti kolhiintuneella Aalto-jakkaralla. Noita olisi kiva löytää useampikin pinottavaksi keittiön seinämälle, vähän tämän kodin tapaan. Keltaisuus ei kuulu lempiasioihini sisustusmielessä, mutta keittiön tummaa lattiaa vasten se on oikeastaan aika pikantti piriste.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Kissavideo


Rakastan vinyylilevyjä. Ja kissoja. Ja tykkään kissavideoista. Törmäsin Nuorgamin facebook-sivulla videoon, jossa nuo suosikkiasiani yhdistyvät niin mahtavalla tavalla, että minun on ihan pakko jakaa se. Mukavaa viikonloppua itse kullekin!

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kurkkaus työnurkkaukseen

Löysin vihdoin oivallisen työpöydän punakynäni alle: tuo vanha ja ihanan nuhjuinen nettihuutokaupan pikkuartekki on taittopöytä, josta löytyy siis tarvittaessa useammallekin koepinolle tila.
Työnurkkaukseni toimii myös stressinhuoltoyksikkönäni. Makkarin oven kun vetäisee kiinni, niin oma rauha on hetkeksi taattu. Pongaa kuvista myös pitkäaikaisin elämänkumppanini Api.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Vatruskat

Valmistauduin kevään tuloon vaihtamalla makkarin ikkunan verhot valoisampiin ja iloisempiin. Tuo Aino-Maija Metsolan herttainen, vanhat seitkytluvun Marimekot mieleen tuova Vatruska-kangas roikkui Espan myymälän ikkunassa, enkä voinut vastustaa kiusausta.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Kamera

Arjen pyörittäminen ja tavallisten asioiden tekeminen on ollut taas kerran paras lääke piinaavan jännityksen ja odotuksen kanssa pärjäämiseen. Yksi lempipuuhistani, nettikirppisten selailu, tuotti tovi sitten pienen mukavan löydön: vanhan filmikameran, joka nättinä pääsi osaksi lipaston asetelmaa. Sillä voisi kuvatakin; katsotaanpa jos sitä vaikka kesälomalla innostuisi.

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Mestarin koti

 Meillä oli äidin kanssa tarkoituksena käydä katsomassa KOMin versio Kolmesta sisaresta keväämmällä. Minua olisi kiinnostanut versioinnin lisäksi esityksen lavastus, joka on Aki Kaurismäenkin elokuvia lavastaneen Markku Pätilän käsialaa. Pätilän oma, upea asumus esiteltiin noin vuosi takaperin Divaanissa. Uskon täysin hänen sanoihinsa kodin laittamisesta.

Mutta saas nähdä mennäänkö. Luulin, että äiti olisi jo jossakin määrin laskettu terveiden kirjoihin, mutta taas meiltä vedettiin matto alta. 

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Tiimarimuistoja

Kun olin pieni koululainen pienessä kaupungissa, Tiimari oli vapaa-ajan paratiisini. Sinne ihanien tuoksupyyhekumien ja fosforiväristen kynien sekaan aina joskus pääsin viikkorahapussukan kanssa ostoksille. Rahat käytin tarkasti jokaista pennosta myöten. (Säästeliäisyys ei ole koskaan ollut erityinen vahvuuteni).
Nuo ihmeelliset tiimarimuistot tulvahtivat mieleeni, kun kävin viime viikonloppuna ensimmäistä kertaa Tigerissä, tuossa tanskalaisten omassa tiimarissa. Hyllyt pursusivat pieniä, kauniita, hauskoja ja äärimmäisen edullisia tavaroita. Ja lopuksi vielä kassan viereltä löytyivät ehkä viehkeimmät mahdolliset karkkirasiat!

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Maalisvalossa

Mahtavia nämä viime päivien kevään- ja valonpilkahdukset. Keittiöstäkin, joka usein kärsii valon puutteesta tumman kivilattiansa takia, sai napsittua mukavasti kuvia. Ja onpa siellä pari sisustuksellista uudistustakin; nostin tattikulhoni laatikosta ikkunalaudalle jokapäiväistä ihastelua varten, kuin myös tuon Designlettersin maitokaatimen, josta itse asiassa ei oikein ole kuin koristeeksi; maidot se valuttaa pöydälle. Sen viereen asettui kirpparilta löytynyt pieni ruskea pullo, jossa kuulemma ennenmuinoin myytiin annos kermaa.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Kaverukset

Kodissamme ei montaa uutena ostettua tavaraa taida olla. Poikkeuksena tämä tarpeellinen Artek-kaksikko, joka hengailee keittiön seinän vierustalla.
Uusia pikkuisia hesareita mahtuu tuohon Kanto-telineeseen mahtavan monta. Muuta kehua tuo lehtiuudistus ei minulta taidakaan saada.